maanantai 11. syyskuuta 2017

Oh, my... Hei, te kaikki kauhistelijat!

"Voi, ei miten huono äiti tuo on, kun se syöttää lapselleen unilääkettä!"
* Ihan miten asian haluaa tulkita. Jos herkkä lapsi on koulun aiheuttaman stressin takia valvonut 1,5vko niin kyllä minä mieluusti sen melatoniinin lääkärin luvalla hänelle annan. Se on surullista seurata väsynyttä ja kalpeaa ala-asteelaista, jonka koulutie on muutenkin raskas.

"Sairasta kiduttaa lasta noin! Jos lapsella on astma niin kissa pitäisi heti lopettaa!"
* Tässäkin kohtaa kuuntelen mieluusti lääkärin neuvoja. Astma ei ole este karvaiselle lemmikille, jos pölymäärä pysyy kohtuullisena eikä ole allergiaa. Tämä lukee myös astmaliiton sivuilla. Jos eläin on lapsen paras ystävä, eikä lapsi reagoi siihen, niin veisitkö tämän tärkeän ystävän piikille vain, koska se nyt vaan menee niin kuin joku random henkilö silleen sanoo? Aina on kaikessa mentävä lapsen terveyden ehdoilla. Lapsi on kuitenkin ykkönen. Jos lapsi reagoi niin kissa muuttaa uuteen kotiin heti. Lapsi reagoi jyrsijöihin ja siksi luovuimmekin kaikista mahdollisesti oireita aiheuttavista eläimistä. Tuo suureksi osaksi ulkokissa vain jäi koeajalle.

"Sulla on masennus... Eiks se oo niin kuin skitsofrenia?"
* Tämä siis lausuttuna pelon sekaisella äänellä. Ei, se ei ole sama asia. Masennusta on eri tasoja ja se on Suomessa kaikkein yleisin mielenterveysongelma. Yleisin harhaluulo on, että masentunut saattaa seota sormia napsauttamalla ja käydä kimppuun tai tappaa itsensä. Siihen pisteeseen ei ihan yhtäkkiä jouduta, vaan masennus pahenee salakavalasti pikkuhiljaa.

"Minun lapseni eivät sitten ole noin villejä kauhukakaroita!"
* No, koskaan ei voi tietää millaisia lapsia syntyy. Eikä niillä välttämättä ole AD/HD:ta ja muita ongelmia. Tai sitten voi olla, että on!

"Sun koti on kyllä liian sekava."
* Kaikilla ei ole rahaa sisustaa viimeisen päälle. Enkä minä lapsia halutessani ajatellut joutuvani rakkaan, mutta vauhdikkaan sirkuksen tirehtööriksi. Sitä vain ei aina pysy perässä niin hyvin kuin haluaisi. Imuroin mm. vain 1-3 kertaa päivässä. P.s. Meille saa tulla siivoamaan, jos kotimme ei miellytä.

Mutta te kauhistelijat. Minusta olisi ystävällistä ottaa asioista selkoa ennen kuin kauhistelee tai vaikka ihan kysäistä miten asiat on ennen kuin suoltaa suustaan mitään loukkaavaa. Tämä arki on muutoinkin haastavaa niin tähän ei kaipaa yhtään lisää sontaa pyörimään.

Tiedättekö sen sanonnan, että yksikin vesipisara voi katkaista kamelin selän? Miettikää vähän sitä kamelia ensin ennen kuin syljette.

Meitä on erilaisia ihmisiä juuri niin paljon kuin meitä maassa tallustaa. Ei se teidän päivää pilaa, jos jättäisi sen ilkeän kommentin lohkaisematta. Vaikka teille se saattaa olla vain merkityksetöntä tavan vuoksi kauhistelua, niin toisella se voi pilata useamman päivän.

Käytöstapoja kanssakäymiseen kiitos!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Parisuhdetiedettä

Tässä on tullut luettua paljon parisuhteeseen liittyviä juttuja viime aikoina. Moni varmaan ihmettelee miksi ja tavallaan ymmärrän. Onhan meille monesti sanottu, että ollaan rautainen ihannepari. No ei kyllä. Ihan tavallinen vain.

Tilastotieteissä on jotain hieman ehkä huvittavaa.

* On juttua, että yhden erityislapsen perheessä eron riski on 50%. Miten sitten, jos erityisiä on kolme? Onko se sitten jo 150%?

*Jos puoliso sairastuu, erityisesti psyykkisesti, on silloinkin eron riski huomattavan kohonnut. Masennus, kun vie halut, tunteet ja energian.

*Sekin nostaa eron todennäköisyyttä, jos on paljon vastoinkäymisiä, kuten vesivahinkoja, remonttia, rahaongelmia...

*Ai niin. Melkein unohdin. Toki, jos puolisot eivät juuri vietä aikaa yhdessä, näe toisiaan ja kommunikoi niin ollaan jo aivan eron partaalla.

*Pahin on se henkinen muuri. Se kun ei vaan pääse toisen kanssa samalle aallolle. Se vaihe, kun puhuminen tuntuu, kuin seinille puhuisi hyvin pintapuolisia juttuja.

*Samoin muuten on huomioitava eroriskinä sekin, että jos sänky ei käy kuumana vähintään kerran viikossa. Tilastojen mukaan se on puhdasta toisen kiduttamista.

*Sekin syö parisuhdetta, jos toinen on kiinni lapsissa ja toinen ei juuri lasten kanssa vietä aikaa ja touhua vaan tekee tarvittaessa ainoastaan pakollisen.

*Hei! Älkää muuten unohtako hankalia sukulaisia, jotka lisäävät omaa osaansa muutenkin välillä mahdottomalta tuntuvaan komboon.

Tiedättekö mitä? On näiden asioiden valossa lähes suoranainen ihme, että edelleen ollaan yhdessä. Kaiken sen yli 10 vuoden myllerryksen ja jopa 2 vuoden henkisen kämppistelyn jäljiltä. Jos noista jotain lukuja laskisi niin meidän kohdalla kai eroprosentit olisivat jotain 300% luokkaa.

Se on samaan aikaan surullista, että huvittavaa.

Olen muuten kuullut myös paljon kommenttia siitä, että parisuhdeaika on yliarvostettua puppua. Onko näin? Vai eikö ole? Eikö parisuhteessa ole juuri se idea, että annetaan aikaa myös toiselle muutoinkin, kuin ovella läpystä vaihto ja tekstarina kauppalappua perään? En tiedä kenellä tuommoinen toimii, mutta meillä se aiheuttaa etääntymistä.

Taapertaen mennään eteen päin. Muutama vuosi, jos menee vielä yhdessä, niin sitten ollaan oltu yhdessä puolet mun elämästäni. Se tuntuu pitkälle ajalle, kun miettii miten lapsi on aikoinaan vielä ollut.

Pitäkää huolta parisuhteestanne. Tai ainakin yrittäkää, vaikka se tuntuisi mahdottomalta. Tai no tehkää miten itse parhaaksi näette. Peace.

Oh, my... Hei, te kaikki kauhistelijat!

"Voi, ei miten huono äiti tuo on, kun se syöttää lapselleen unilääkettä!" * Ihan miten asian haluaa tulkita. Jos herkkä lapsi on ...