perjantai 12. toukokuuta 2017

Työpaikkakiusaajalle

Hei!

Tiedätkö miltä tuntuu tulla kiusatuksi? Jos tiedät niin ihmettelen syvästi miksi olet itse sellaiseen alentunut. Jos et niin minäpä kerron mitä kaikkea sinun minua kohtaan syytämäsi halveksunta aiheutti.

Aluksi olit minulle ystävällinen ja sait tuntemaan oloni hyväksytyksi ja osaksi porukkaa. Olin iloinen kun olin löytänyt niin hyvän työyhteisön. Olin itse vasta opiskelija silloin ja sinä olit harjoitteluni ohjaaja. Ensimmäinen harjoittelu sujui hyvin ja ehdin jo hieman toivoa, että tuossa voisi olla pieni ystävyyden alku. Minun oli tarkoitus suorittaa toinen harjoittelu syksyllä ennen valmistumista, joten valitsin sinut ohjaajakseni, koska sujuihan kaikki niin hyvin nytkin.

Sitten minua pyydettiin töihin kesäksi. Olin niin iloinen, koska pidän todella työstäni ja tämä oli se mistä olin pitkään haaveillut. Oikea unelmaduuni hyvässä porukassa. Tässä kohtaa huomasin jotain pientä muutosta. Et toivottanutkaan minua tervetulleeksi vaan jupisit jotain selän takana. Ohitin sen olan kohautuksella ja ajattelin, että oli varmasti huono päivä vain. Muilta sain lämpimän vastaanoton.

Kesä kului tiukasti työn pyörteissä. Pikkuhiljaa käytöksesi muuttui minua kohtaan kylmemmäksi ja epäasiallisemmaksi. Aloit piikittelemään enemmän ja enemmän. Ne kylmät, halveksuvat sivallukset tulivat niin yllätyksenä, etten tiennyt miten suhtautua. Ajattelin, että sinulla on rankkaa ja koetin ymmärtää. Tosiasiassa en ymmärtänyt miksi juuri minulle olit niin ilkeä. Et puhunut minulle enää ystävälliseen sävyyn vain hyvin kylmän kolkosti.

Sitten koitti se ilta ennen harjoittelun alkua. Kesätyö oli jo loppu ja olin saanut lomailla pari viikkoa. Olin kesän jäljiltä ahdistunut ja pelkäsin harjoittelua. Kesän loppua kohden olit onnistunut murtamaan henkistä minääni jo niin paljon, että minulle iski nieluun lukkotila. En pystynyt nielemään. Kaikki nieleminen oli vaikeaa ja ahdisti. En pystynyt syömään, vaikka halusin. Seuraavana aamuna olin paniikissa ja vaati melkoista itsehillintää ajaa töihin.

Harjoittelu sujui huonosti. Haukuit minua työtovereiden kuullen. Nolasit ja nöyryytit asiakkaiden edessä. Kuiskit koko sen 7 viikkoa korvaani, että olen kelvoton enkä tule ikinä olemaan osa tiimiä. Kaikki minkä tein, tein täysin väärin, vaikka olisin tehnyt juuri niin kuin olit opastanut ja näyttänyt. Puhuit minusta pahaa selkäni takana. Kerran sinut yllätin ja kuulin suuren osan keskustelua. Olisin voinut itkeä ja häipyä, mutta en tehnyt niin. Olit saanut toisenkin ohjaajan uskomaan, että olin huono. Eristit minut työyhteisöstä. Koko harjoittelun olo oli kuin veresnahalle piiskatulla koiralla.

Loppuharjoittelusta en enää edes
uskaltanut olla omatoiminen ja vetäydyin.  Voin niin huonosti, että näin jatkuvasti painajaisia. Minua närästi niin, että tuntui jatkuvasti kuin olisi oksennus suussa. Laihduin pelkästään siinä ajassa viisi kiloa. Kehoani alkoivat piinaamaan jatkuvat elohiiret ympäriinsä. Niitä saattoi tulla isoihinkin lihaksiin ja neljäkymmentä päivässä pahimmillaan. Elin apteekin nutridrinkeillä (korvausravinto), kun en pystynyt nielemään.

Harjoittelu loppui ja kerroit minulle, että mielestäsi minun ei pitäisi päästä läpi. Toinen ohjaaja oli sitä mieltä, että välttävästi. Joten valmistuin. Sain muilta työkavereilta kehuja, että hoidan hommat hyvin. En enää kyennyt uskomaan. Olin romuna. Itkin opettajalle tapaamisessa pieleen mennyttä harjoittelua.

Minua kuitenkin pyydettiin töihin jatkamaan samaan paikkaan, vaikken enää ymmärtänyt miksi, koska olinhan niin huono ja kelvoton. Suostuin, koska siellä oli kuitenkin paljon ihania ihmisiä töissä ja työ oli minulle mieluista.

Jatkoit käytöstäsi aina kun vain satuimme samaan työvuoroon. Välttelin joutumasta kanssasi samaan aikaan tauolle ja koin valtavaa ahdistusta, jos jouduin työskentelemään samassa huoneessa kanssasi.

Samaan aikaan jouduin psykosomaattisten oireiden takia vatsalaukuntähystykseen, enmg tutkimukseen, röntgeniin, verikokeisiin ja sain keskenmenon. Suljettiin pois erilaisia vaihtoehtoja mistä oireet saattoivat johtua. Laihduin lisää. Yhteensä 10 kiloa. Painoin alimmillani 45kg mikä on aivan liian vähän 165cm pitkälle ihmiselle.

Töissä ihmiset ihmettelivät laihtumistani ja vaikeaa, hidasta syömistä. Aloin välttelemään yhteisiä ruokailuhetkiä. Söin mieluiten yksin. Nielemislukko kesti 1,5 vuotta ennen kuin helpotti.

Lopulta en enää kestänyt vaan vaihdoin työpaikkaa. Olin helpottunut. Tämän jälkeen pikkuhiljaa fyysiset oireet alkoivat helpottaa ja täysin romuksi mennyt itsetunto ammatillista itsetuntoa myöden korjaantua. Sain tehdä valtavan työn itseni kanssa, että olen edelleen tässä.

En tiedä mikä tilanne sinulla oli silloin elämässäsi. Sen tiedän, että oli vaikeaa. Sitä en ymmärrä miksi aikuinen ihminen kiusaa toisen henkihieveriin. Samaan aikaan kun kärsin töissä, minulla oli kotona hoidettavana kaksi pientä alle 3v. erityislasta. Minua eniten harmittaa se, etten muista tuosta vuodesta mitään muuta kuin sen ahdistuksen ja sinut. Koko sen kärsimyksen, mutten sitä miten minun rakkaat lapseni kasvoivat. Menetin heidän elämästään vuoden.

Terveisin, tasavertainen työtoverisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oh, my... Hei, te kaikki kauhistelijat!

"Voi, ei miten huono äiti tuo on, kun se syöttää lapselleen unilääkettä!" * Ihan miten asian haluaa tulkita. Jos herkkä lapsi on ...